Skip to content
Riikka Mattila, Certificate in Executive Coaching - Henley Business School Suomessa

Riikka Mattila

"Omalla persoonallaan voi coachata. Siksi on tärkeää ymmärtää omaan persoonallisuuteensa liittyvät vahvuudet ja heikkoudet, jotta pystyy tekemään töitä ja vuorovaikuttamaan tehokkaasti erilaisten ihmisten kanssa. "

Riikka Mattila

Kokonaisvaltainen ja laaja näkökulma coachingiin

Vuonna 2010 halusin haastaa itseäni opiskelemalla laajemman tutkinnon, jonka avulla voisin kehittyä johtajana ja voisin tehdä töitä yrityksen sisällä coachina.

Henley täytti odotukseni erinomaisen coaching-koulutuksen tarjoana monin tavoin. Henleyssä, Englannissa kansainvälisesti tunnustettujen opettajien ja hyvin erilaisista taustoista tulevien osallistujien kanssa olivat uskomattoman arvokkaita, samoin kuin oikeiden asiakkaiden coachaamisesta saatu kokemus. Workshopien välillä meidän tuli tehdä kirjallisia tehtäviä ja lukea tiettyjä materiaaleja. Yhdistettynä itsearviointina tehtäviin persoonallisuustesteihin koko ohjelma oli todella kokonaisvaltainen tietopaketti coachingista – ja lisäksi vielä yliopistotason tutkinto.

Tutkinnon suorittaminen on muuttanut minua johtajana. Yksi kohokohdista minulle oli syventynyt itsetuntemus ja kyky ymmärtää, kuinka persoonallisuuteni vaikuttaa minuun coachina. Omalla persoonallaan voi coachata. Siksi on tärkeää ymmärtää omaan persoonallisuuteensa liittyvät vahvuudet ja heikkoudet, jotta pystyy tekemään töitä ja vuorovaikuttamaan tehokkaasti erilaisten ihmisten kanssa.

Olen iloinen kuullessani, että nyt coaching-tutkinnon voi suorittaa myös Suomessa!

Riikka Mattila
Chief People & Culture Officer, Stockmann

Niina Tuttavainen - Henley Business School Finland

Niina Tuttavainen

Marketing and Administration Specialist
+358 40 832 9406

Aiheeseen liittyvät uutiset ja tapahtumat

Professional Certificate in Executive Coaching - Henley Business School Suomessa

Professional Certificate in Team and Systemic Coaching Online info 26.10.2023

  •   26.10.2023 – 09:00 to 10:00
  • Online
Professional Certificate in Team and Systemic Coaching on edistyksellinen johdon coaching-ohjelma, joka auttaa sinua edistämään tiimien ja organisaatioiden muutosta ja uudistumista. Se on International Coaching Federationin sekä European Mentoring and Coaching Councilin akkreditoima koulutusohjelma. Harjoittelemalla…
Professional Certificate in Executive Coaching - Henley Business School Suomessa

Professional Certificate in Executive Coaching Online info

  •   4.10.2023 – 08:30 to 09:30
  • Online
The Henley Professional Certificate in Executive Coaching (PCEC) is the first triple-accredited coaching programme (AC, ICF, EMCC) with world-class faculty available in Finland.
Henley alumni afterwork

Alumni afterwork

  •   28.9.2023 – 18:00 to 20:00
  • Venn Helsinki
Come and join the Henley alumni for a casual after-work get together at Venn in Helsinki. Catch up with old friends and meet new ones!